keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Koko koulu yhdessä sampoilemassa









Tänään piirsimme ryhmisä sampoja. Paras sampo äänestetään ja palkitaan perjantaina Kalevala-juhlassa.
Sampo eli kirjokansi on suomalaisessa mytologiassa ihmeellinen kone tai esine, kosintalahja ja sotasaalis, joka liittyy usein Pohjolaan. Sampo on tunnettu erityisesti suomalaisesta kansanrunoudesta kootusta Kalevala-eepoksesta, jossa sillä on tärkeä rooli. Eri taruissa Sampo on erilainen, sillä on myös useita nimityksiä ja ilmiasuja. Kalevalassa käytetyissä Sampo-taruissa Sampo on ihmeellinen, rikkauksia tekevä mylly.

Sampo-tarut ovat olleet paitsi eeppisiä kertomuksia kahden kansan taistelusta ja ihme-esineen vaiheista, myös ilmeisesti alkujaan kosmisia kuvauksia. Sampo-tarut ovat myös selittäneet maanviljelyksen syntyä ja joidenkin muidenkin asioiden myyttistä alkuperää. Samporunoutta on ollut eräiden tietojen mukaan tapana laulaa kevätkylvön yhteydessä. (Wikipedia)

Ei kommentteja: