tiistai 30. huhtikuuta 2013

TOUKOKUUN TIEDOTE



TOUKOKUUN TIEDOTE

Koulussamme auki olleeseen luokanopettajanvirkaan on valittu Satu Aalto ja englannin tuntiopettajaksi on vakinaistettu Pauliina Rahikainen. Esiopetus on siirtynyt koko Mikkelin kaupungissa hallinnollisesti päivähoidon puolelle ja siitä vastaa Anu Kaasalainen Tikanpellon päiväkodista (anu.kaasalainen@mikkeli.fi).
Oppilaiden aloitteesta olemme vieneet eteenpäin pihakeinuhanketta.  ITU on saanut n. 1200€ lahjoituksen pihakeinuihin ja unelmasta tulee totta viimeistään kesän aikana.
Koulumme kehittämisen vuoksi haluamme palautetta kuluneesta lukuvuodesta vanhempien näkökulmasta. Avaamme  Wilmassa sähköisen palautekyselyn viikolla 19. Vastaaminen vie pari minuuttia.

Koulumme 3.-4.luokkalaiset pojat osallistuvat pienempien koulujen yhteiseen sählyturnaukseen Launialassa pe 3.5. Päivä päättyy pelaavien poikien osalta poikkeuksellisesti klo 13.30.

6.luokkalaisten on aika mennä tutustumaan Urheilupuiston yläkouluun 7.5. klo 12.15-13.30. Tomi lähtee oppilaiden mukaan ja antaa vielä koteihin lisätietoja.

Oppilaiden toiveesta vietämme polkupyöräviikkoa 6.-8.5. Koululle saa tuoda oman polkupyörän, joilla saa ajaa välituntisin.
Opastamme oman pyörän huollossa ja tutustumme pyörän rakenteeseen purkamalla ”rikkinäisen” polkupyörän. Lisäksi nuorisopoliisi Toni Reinikainen tulee kertomaan poliisin ammatista ja kertaamme yhdessä polkupyöräilijän liikennesääntöjä. Muistutan vielä pyöräilykypärän käytöstä.

Helatorstain jälkeisenä koulupäivänä pe 10.5. pidämme Rahulan koulun Talent-kisan sekä pihatalkoot. Mukaan siis hanskat ja työvaatteet. Lopuksi paistamme nuotiolla makkarat.

TET-jaksoaan suorittaa koulullamme 13.-15.5. Mana Loukiainen.

Kaikille Mikkelin 6-luokkalaisille suunnattu ehkäisevän päihdetyön tapahtuma järjestetään tänäkin vuonna Mikkelin Seurakuntakeskuksessa (Savilahdenkatu 20).
Rahulan koulun kuudesluokkalaisten vuoro on 16.5.
Rastit: netti, alkoholi, tupakka, huumeet ja rastien purku.
Tapahtumaviikon yhteydessä järjestetään tiistaina 14.5. vanhempainilta Seurakuntakeskuksen Ristimäkisalissa, jonka päätteeksi vanhemmilla on mahdollisuus tutustua rasteihin.

Kevätretki suuntautuu ti 21.5. Jyväskylään. Ohjelmassa mm. Keisarin uudet vaatteet kesäteatteriesitys ja Pandan tehtaanmyymälä. Tarkempi ohjelma ja aikataulu valmistuu pian.  Retken kustantaa ITU.

Mikkelin kaupungin yleisurheilukilpailut pidetään 28.5. Urheilupuistossa. Tällä kertaa vain urheilijat pääsevät matkaan.

Lukuvuoden kevätjuhlaa vietämme ke 29.5. klo 17.15 alkaen kahvitarjoilulla. Itse juhla alkaa klo 18.00.
Huoltajat, sukulaiset ja tuttavat ovat tervetulleita juhlimaan kanssamme!

Perjantaina 31.5. oppilaskunta järjestää jälleen kirpputoritapahtuman. Mukaan voi ottaa pientä myytävää/vaihdettavaa sekä rahaa 5€.



Tämän lukuvuoden viimeinen koulupäivä on la 1.6.
Kaikki tulevat silloin kouluun klo 8.30.
Välittömästi todistusten jaon jälkeen lähtevät paluukyydit koteihin ja kesäloma alkakoon.
Kyyditystarpeista kysely lähempänä Wilmassa.

Aurinkoista kevättä!

t. Katariina

Ei kommentteja: