maanantai 2. joulukuuta 2013

OPPILASTOIMIKUNNAN KOKOUSMUISTIO 2.12.2013

OPPILASTOIMIKUNNAN KOKOUS  2.12.2013


1. 5-6 luokan oppilaille jaettiin Sinulla on oikeus-vaadi sen totetumista! eli mihin valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikkan kehittämisohjelma 2012-2015 velovoittaa.

2. Katsoimme koulun blogista Mikkelin kaupungin lastenparlamentin pöytäkirjan lokakuulta. Aada ja Onni kertoivat kokouksen tapahtumista muille.

3. 13.12. järjestämme PUNAISEN päivän. Kaikki halukkaat voivat pukeutua punaisiin vaatteisiin tai anakin laittaa tonttulakin päähän. Tämän jälkeen oppilastoimikunta suunnittelee ja valmistaa tonttusotaradan Janiinan kanssa. Janiina valvoo rataa koko päivän ja purkaa sen 5-6 luokan oppilaiden kanssa päivän päätyttyä.


4. 13.12. Aamunavauksessa Aada, Alina ja Jenni kertovat viikon 51 Hyvien tekojen viikosta. 20.12. aamiunaavauksessa arvotaan hyvientekojen kesken uimahallilippuja Rantakeitaaseen.

5. Viimeisenä koulupäivänä 20.12. katsomme koko koulun kanssa elokuvan Rahula-salissa. Myös esikoululaiset ovat mukana.

6. Koulun blogiin laitetaan linkki Aloitekanava.fi-verkkodemokratiapalveluun: www.aloitekanava.fi/mikkeli


Ei kommentteja: