torstai 30. lokakuuta 2014

MARRASKUUN TIEDOTE

MARRASKUUN TIEDOTE

Elämme liiankin jännittäviä aikoja, sillä koulumme kohtalo ratkeaa 10.11. pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa. Sitä ennen 3.11. kaupunginhallitus käsittelee vielä asiaa. Mielestäni olette, tehneet hyvää ja laadukasta työtä koulumme puolesta tässä äärimmäisen lyhyessä ajassa. Lämmin kiitos siitä teille kaikille!
Täällä koulussa olemme pyrkineet elämään niin normaalia kouluarkea kuin mahdollista. ProKoulussa olemme käynnistäneet kakkosvaiheen, jossa kasvatustavoitteemme (Toisen kunnioittaminen, Vastuullisuus ja Innostun ja innostan) viedään käytännön tasolle. Heti koulun alettua ohjeistimme koulun käytävillä liikkumisen ja olemisen.  Nyt syysloman jälkeen kiinnitämme huomiota välituntien sujumiseen. Erityisesti kiistatilanteiden selvittelyyn on oppilaille annettu ”työkaluja”. Myös peleistä pyrimme kitkemään turhat suunsoitot ja jälkipelit.  Toivoisinkin, että Reilun pelin henkeen kiinnitettäisiin huomiota myös kotona.
Isien ilta järjestetään Rahula-salissa 5.11. klo 18.00. Tule mukaan pelaamaan hauskaa istumalentopalloa ja paistamaan makkaraa nuotiolla. Ilmoittautuminen Wilman kautta Tomille.
Terveydenhoitaja koululla 6.11.
Vietämme koulussa nenäpäivää 7.11. Oppilaskunta on suunnitellut päivälle hauskaa ohjelmaa kerättyjen toiveiden pohjalta. Koululla myynnissä olevat nenäpäivän nenät maksavat 2e. Jokainen oppilas tekee kotitöitä nenärahan eteen. Nenäpäivän nenien lisäksi koko koulun väki pukeutuu naamiaisasuihin. Aamunavauksen jälkeen aloitamme toimintapisteiden merkeissä ja päivän kruunaa jalkapallopeli oppilaat vs henkilökunta. Tällä kertaa emme järjestä nenien lisäksi muuta rahankeruuta, mutta oppilaiden suuresta toiveesta päivään saa ottaa omia herkkuja rajoitetusti mukaan. Sallittua on ottaa enintään 0,5l juomaa ja 200g jotain herkkua.
Mikkelin kaupungin kulttuuripolku järjestää 6.-luokkalaisille MyFilm-työpajan. Ohjaaja Helinä Juurinen tulee koululle ohjaamaan pajan, jossa oppilaat kokevat pienoiselokuvan kaaren ideasta ensi-iltaan. Rahulan koululla työpaja järjestetään 12.11.
Itu järjestää oppilaille pikkujoulukekkerit pe 14.11. klo 18.00-20.00. Huom. aiemmin ilmoitettu ilta tapahtumalle oli lauantai. Totesimme, että perjantai on kuitenkin parempi päivä tapahtumalle.  Lisää huoltajia kaivataan mukaan talkoisiin järjestämään perinteistä lastentapahtumaa! Tarkempaa tiedottamista asiasta on vielä luvassa.
 Metsäsairila Oy:n jäteneuvoja Anne Laitinen tulee ke 19.11.kertomaan luokillemme jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä. Oppilaat pääsevät myös itse lajittelemaan oikeita jätteitä.
Lasten ja nuorten maaseutuparlamentti pidetään Anttolan Hovissa 20.11. Kouluamme lähtevät edustamaan Satu-opettajan kanssa Eelis V, Alina, Jonne ja Leevi T. Koulut esittelevät RoadShow-päivinä syntyneet toiveet muille kouluille. Seuraamme koululla tapahtumaa suorana netin kautta.
Uinnit 27.11. 1-3 lk 9-9.45 ja 4-6 lk 10-10.45.
Katariina, Tomi ja Satu






maanantai 27. lokakuuta 2014

ProKoulu etenee välituntitilanteisiin

ProKoulu etenee. Tänään otimme käyttöön välitunteja koskevat toimintaohjeet. Ohjeiden perustana koko koulun yhteiset kasvatustavoitteemme:1. Toisen kunnioittaminen (kolme keinoa ratkoa riitatilanteet) 2. Vastuu (palautan välineet paikoilleen) 3. Innostun ja innostan (pyydän mukaan leikkiin ja kannustan).

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Huomenna taidenäyttelyyn

Näyttelyt 2014

26.9. – 9.11.Samuli HeimonenKuvataiteilija Samuli Heimonen (s. 1975) esittelee laajassa yksityisnäyttelyssään uusinta tuotantoaan. Heimonen on jo pidempään työstänyt teoksissaan kahden rinnakkaisen maailman tematiikkaa. ”Tuntemamme maailman rinnalla on toinen paljon kiinnostavampi ja salaisempi maailma. Kuvittelen sen olevan unen, toiveiden ja fantasian maailma. Se on yhtä totta kuin arkinen maailmamme, vaikka sitä ei silmillä nähdäkään. Sen voi vain tuntea.”
Lue lisää

tiistai 7. lokakuuta 2014

Ympäristötaidetta 3. lk.






Länsi-Savossa tänään

Tuliko koulustamme poliittinen pelinappula?

Rahulan koulu selvisi ensimmäisestä erästä niukasti jatkoon Olkkolan koulun kanssa. Jäljellä on vielä hallituksen ja valtuuston käsittely.  Kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvioesityksen päätöksen jälkeinen poliittinen peli on alkanut. Koemme joutuneemme poliittiseksi pelinappulaksi. Tulee tunne, että kyläkoulut aiheuttavat koko Mikkelin koulujärjestelmän heikentymisen. Palveluverkkoa on jo 2000-luvun alusta perattu karskisti. Mikkelistä on lakkautettu 15 koulua.
Koulumme lakkauttamisesta säästyviä kustannuksia esitetään ilman faktoja. Tarkkoja laskelmia säästöjen syntymisestä ei ole esitetty. Epäilemme vahvasti, että säästöjä ei koulumme lakkauttamisesta synny. Esimerkiksi henkilöstökulut pysyisivät käytännössä samoina, sillä opetusryhmien määrä tulisi pysymään monta vuotta samana. Myöskään työmäärä ruoka- ja siivoushuollossa ei pienene.
Jatkossa kaikki Rahulan alueen lapset pitäisi kuljettaa koulukyydillä. Koulukuljetusalue on jo nyt todella laaja ja vaikeasti järjestettävissä. Lain mukaisen 2,5 tunnin aikaraja tulee olemaan suuri ongelma. Koulukuljetuksen kustannukset tulevat lisääntymään huomattavasti, kun kaikkien oppilaiden kuljetukset lisääntyvät sekä aamu- että iltapäivisin. Erityisesti välikuljetustarve tulee lisääntymään.
Rahulan koulurakennusta on sisäilmaremontoitu viime vuosina yli 200 000 eurolla. Vaikka Rahulan koulurakennus on iäkäs, se on yksi parhaimmassa kunnossa olevia koulurakennuksia Mikkelissä. Koulun pihapiirissä on myös 2000-luvun alussa rakennettu Rahula-sali, joka on erittäin aktiivisessa käytössä. Rahulan koulun puitteet ovat siis hyvässä kunnossa, eikä suuria peruskorjaustarpeita ole odotettavissa lähivuosina. Koulun suuren kiinteistömassan vuoksi myyminen nykyisessä taloustilanteessa on käytännössä mahdotonta. Tilat eivät sovellu asumiskäyttöön, eivätkä helposti muunnu myöskään yrityskäyttöön.
Rahulan ja Sairilan koulujen yhdistyessä useat luokat tulisi käytännössä jakaa, jolloin Sairilan koulu tilat käyvät pieniksi. Tavoiteltu säästö kaatuu Sairilan koulun remonttiin ja tilojen muokkaamiseen opetuskäyttöön sopiviksi. Sairilan koulun tiloissa toimiva esiopetus ei mahtuisi enää nykyisiin tiloihin yhdistymisen jälkeen. Onko suunnitelmissa huomioitu lisääntyvät kuljetuskustannukset esikoululaisten kuljettamiseksi muihin kouluihin? Tällä mallilla esikoululaiset siirrettäisiin kymmenien kilometrien päähän kaupunkiin.

Emme ole tienneet maaseudun lasten olevan näin merkittäviä pelinappuloita Mikkelin taloudessa. Maaseudulla asuvien palvelut ovat muutenkin heikentyneet viime vuosina. Monelle perheelle syy maalle muuttoon on turvallinen kyläkoulu. Itsensä työllistäminen on myös varteenotettava vaihtoehto maaseudulla eläville. Rahulassa kukoistaa monipuolinen yritystoiminta, joka on sopeutunut yhteiskunnan muutoksiin. Entisillä Rahulan maatiloilla tuotetaan nykyisin yrttejä, hedelmiä, marjoja, luomulihaa, haketta ja polttopuuta puhumattakaan kylän muista monipuolisista yrityksistä. Puhdas luonto, uusiutuva energia, luomu- ja lähiruoka sekä elinvoimainen maaseutu ovat mahdollisuuksia, joiden varaan voimme rakentaa tulevaisuutta myös Mikkelissä. Kyläkoulu on elinvoimaisen maaseudun merkittävä osa.



Juha Anttonen                                           Aki Hyötyläinen
puheenjohtaja                                                                puheenjohtaja
Rahulan koulun neuvottelukunta              Rahulan koulun vanhempainyhdistys ITU ry.





maanantai 6. lokakuuta 2014

Seuraamme kaupunginorkesterin konsertia netin kautta


Mikkelin kaupunginorkesteri tarjoaa kouluille räätälöidyn konsertin internetin kautta katsottavaksi to 9.10.2014 klo 10.00.

Konsertin ohjelmisto on monipuolinen katsaus taidemusiikin moninaisiin ulottuvuuksiin, Mozartista 2000-luvulle. Solistina on huikea beatbox-taitaja Felix Zenger, joka on nuorisollekin tuttu: Suomen kaikkien aikojen katsotuin henkilö YouTubessa - hänen suosituin videonsa on tavoittanut yli 37 miljoonaa klikkausta!

Konsertin katsomiseen tarvitaan ainoastaan internet-yhteys ja kaiuttimet, ja se soveltuu mainiosti oppitunnilla luokassa tai auditoriossa yhdessä katsottavaksi. Konsertti lähetetään suorana Mäntyharjulta, ja se on katsottavissa maksutta ilman rekisteröitymistä osoitteissa www.mikkelinkaupunginorkesteri.fi tai www.e-concerthouse.com

Haluan kannustaa teitä kaikkia tarttumaan oppilaidenne kanssa tähän tilaisuuteen!

                             Konsertto beatboxaajalle
                             suora internet-lähetys to 9.10.2014 klo 10.00
                             (konsertti kuullaan myös Mikaelissa to 9.10.2014 klo 19)
                             Elina Tuovinen, kapellimestari
                             Felix Zenger, beatboxaus

                             W. A. Mozart: Divertimento jousille B-duuri (osia)
                             Frank Martin: Etudes (osia)
                             Einojuhani Rautavaara: Pelimannit
                             Jennah Vainio: Fujiko’s Fairy Tale, konsertto beatboxaajalle ja jousiorkesterille


perjantai 3. lokakuuta 2014

Maastojuoksukilpailujen tulokset:

900m juoksu, kymmenen parhaan joukkoon päässeet ja kuusi parasta palkittiin mitaleilla!
Tytöt 3lk Alina Valjakka 3.53 (viides sija)
Pojat 3lk Toivo Lindberg 3.37 ( kuudes sija)
Pojat 4lk Eelis Valjakka 3.31 ( kymmenes sija)
Mitali jäätelöä syödään ensi viikolla!!